Akaa-Volley on purkanut Matti Köykkän pelaajasopimuksen kaudelle 2026–27. Samalla joukkue vahvistaa kokoonpanoaan palauttamalla Nico Nurmesniemen Akaaseen.
Mestaruusliigan valmistusturnaus Tripla-Cup alkoi perjantaina, kun Hurrikaani voitti Akaa-Volleyn kotisaleissa.
Akaa Futsal aloitti liigakauden onnistuneesti voittamalla KF Kosovan Turussa lukemin 5–7.
Jalkapallon Suomen cupin kannattajien marssit aiheuttavat tilapäistä haittaa liikenteelle Rautatienkadulla ja Tammelan alueella.
Mad Max joutui perumaan lauantaina 5.9. Akaa Areenalla pelattavaksi tarkoitetun harjoitusottelun loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi.
Akaa-Volleyn joukkue ja pääosa talkooväestä viettivät lauantaina 15.8. yhteistä iltapäivää Sotkialla.
Antti Ropponen ja Jussi Ahola voittivat hopeaa kuurojen EM-beach-turnauksessa. Mestaruuden vei Puola lukemin 2–1.
Akaa Futsal on vahvistanut joukkueensa hankkimalla 21-vuotiaan Aaro Paappasen, joka siirtyy Akaaseen espanjalaisesta Atlético Benaventen joukkueesta.
Akaa-Volley Golfin yhdeksäs kilpailu järjestettiin sunnuntaina 27.7. Hämeenlinnassa Tawast Golfin kentällä.
Akaa Futsal on hankkinut joukkueeseensa maajoukkuetasolla pelaavan Matin Ahmadin.
Akaa Futsal on tehnyt pelaajasopimuksen Pirkkalan Jalkapalloklubista siirtyvän Leevi Päivisen kanssa ensi kaudeksi.
Akaa Futsal on solminut jatkosopimuksen kokeneen serbialaislähtöisen Jovan Stankovicin kanssa tulevalle kaudelle. Pelaamisen lisäksi Stankovic liittyy osaksi seuran valmennustiimiä.
Akaa Futsal on tehnyt sopimuksen ukrainalaisen maalivahdin Yurii Babenkon kanssa. 25-vuotias Babenko pelasi viime kauden TP-49:n maalilla farmisopimuksen puitteissa.
Akaa-Volleyn keskitorjuja Antti Taponen siirtyy pelaamaan Saksan Bundesliigaan SV Warnemündeen.
Akaa Futsal on varmistanut maajoukkuepelaaja Tuomas Pulkkisen jatkon joukkueessa tulevalle futsalkaudelle.
Akaa Futsal on tehnyt ensi kauden kattavan jatkosopimuksen 19-vuotiaalle Niilo Valjakalle.
Aka Futsalin Samuel Vuohtoniemi valmistautuu uuteen liigakauteen ja edustaa maajoukkuetasolla opiskelijoiden MM-kisoissa.
Viime kaudella Mad Maxissa suomenmestaruuden voittanut Tero Intala palaa Akaa Futsalin paitaan ensi kauden mittaisella sopimuksella.
Akaa-Volley on aloittanut harjoitukset syksyn kaudelle, ja pelaaja Antti Ropponen valmistautuu heinäkuun lopulla pelattaviin kuurojen beach volleyn EM-kisoihin.
Sivu 1 / 2 (34 juttua)