Pirkanmaan aluevaltuusto hyväksyi maanantaina pelastustoimen palvelutasopäätöksen vuosille 2027–2030. Päätös hyväksyttiin aluehallituksen esityksen mukaisesti. Pelastustoiminnan toimintavalmius on Pirkanmaalla pääosin hyvällä tasolla, mutta kehittämistarpeita on erityisesti ensimmäisen pelastusyksikön toimintavalmiudessa Tampereen kaupunkiseudulla.
Aluevaltuusto kävi maanantaina myös lähetekeskustelun mielenterveyspalvelujen kehittämissuunnitelmasta vuosille 2026–2028. Suunnitelmaan kuuluu psykiatrian poliklinikkatoiminnan keskittäminen Sastamalasta ja Valkeakoskelta Tampereelle. Lisäksi on tarkoitus laajentaa liikkuvan yksikön toimintaa ja etäpsykiatriaa. Jokaisen sote-aseman alueella toimii perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen tiimi. Aluehallitus jatkaa suunnitelman käsittelyä valtuuston keskustelun ja saatujen lausuntojen pohjalta.
Valtuusto merkitsi tiedoksi tarkastuslautakunnan väliarvioinnin kuluvalta vuodelta. Väliarvioinnin mukaan toiminta ja talous kehittyivät vuoden 2026 ensimmäisellä puoliskolla vakaasti ja talouden hallinnassa on onnistuttu. Arvioinnissa on kuitenkin kiinnitetty huomiota palvelujen saatavuuteen, henkilöstöön ja palvelurakenteeseen liittyviin haasteisiin. Lakisääteiset määräajat eivät kaikissa palveluissa toteudu eikä kaikkia henkilöstön hyvinvointia koskevia tavoitteita ole saavutettu. Tarkastuslautakunta kiinnitti huomiota myös tarpeeseen vertailla oman tuotannon ja ostopalvelujen välisiä kustannuksia.